Kesä 2014

Yhdistys on kuluvan kevään aikana ollut monessa mukana. Järjestimme oppilaille helmikuussa suositun Kaverikarnevaalin ja huhtikuun lopulla pidimme perinteistä buffetia Kodin ja koulun päivässä.

Huhtikuun lopulla onnistuimme saamaan MLL:n mediakasvatukseen erikoistuneen luennoitsijan pitämään Viisaasti verkossa -luennon oppilaille koulupäivän aikana sekä vanhemmille iltatilaisuutena. Iltaluentoon osallistuneet vanhemmat pitivät tapahtumaa erittäin onnistuneena ja ajankohtaisena, sillä saimme kuulla monia hyviä vinkkejä, joita voimme hyödyntää omien lapsiemme kanssa nettimaailman sokkeloissa. Media-asiat kiinnostivat myös oppilaita ja luennolta onkin tarttunut oppilaiden mukaan muutamia lauseita, joista esimerkkinä mainittakoon: ”Salasana on kuin alushousut: se vaihdetaan usein ja sitä ei lainata eikä näytetä kavereille”.

Vanhempainyhdistys sponsoroi maaliskuussa ollutta kirjailijavierailua koululla. Lisäksi hankimme ”verorahoilla” kouluun Tatun ja Patun Suomi –teatterinäytöksen, josta saatu palaute on ollut positiivista sekä oppilailta että opettajilta.

Kevätjuhlassa vanhempainyhdistys jakaa perinteiseen tapaan tsempparipalkinnot yhdelle oppilaalle jokaiselta luokalta. Luokanopettajat valitsevat palkintojen saajat.

Yhdistyksen toiminta hiljenee kesän ajaksi, mutta palaamme toimeen taas elokuussa. Jokavuotiseen tapaan yhdistyksen hallitus tulee osittain vaihtumaan syksyllä, sillä isoimpien oppilaiden vanhemmat joutuvat luovuttamaan paikkansa hallituksessa lasten siirtyessä yläkoulun puolelle. Hallituksen jäsenet ensi lukuvuodelle tullaan valitsemaan syyskuun vuosikokouksessa. Mikäli Teitä vanhempia kiinnostaa vanhempainyhdistystoiminta, kannattaa käydä tutustumassa sivuillamme ja laittaa viestiä yhdistyksen sähköpostiin loukiva [at] loukiva.fi tai olla yhteydessä suoraan puheenjohtaja Terhi Mäkeen.

Lämmin kiitos yhteistyöstä kuluneen lukuvuoden aikana opettajille, oppilaille, vanhemmille sekä muille yhteistyötahoille. Rentouttavaa kesää kaikille!

Vanhempainyhdistyksen hallitus